Vantaalla iso poru erityisopetuksesta

Art Lasky vs James Braddock 1935

YLE 31.10.

Erityisopetuksesta syntyi äänekäs kiista Vantaalla

Uusi perusopetuksen suunnitelma siirtäisi erityisoppilaat keskitetystä koulutuksesta lähikouluihin. Ajatus on nostanut kovaa vastustusta niin oppilaiden, vanhempien kuin erityisopettajienkin keskuudessa. Kaupungin mukaan erityisopetus kohenisi.

- Mielestäni suunnitelma on jopa parempi kuin nykyinen systeemi, koska erityisopetus siirretään lapsen luo lähikouluun. Se vähentää lasten bussi ja taksimatkoja, sanoo perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo.

Erityisopetuksen resurssit ja henkilöstö ohjattaisiin lähikouluihin ja koulut saisivat halutessaan perustaa erityisoppilaille oman ryhmän. Veromäen koulussa työskentelevä erityisopettaja Jonna Pellonpää tyrmää lähikouluopetuksen, koska ryhmissä olisivat kaikki alueen erityisoppilaat.

- Ryhmissä olisi eri ikäisiä oppilaita, erilaisia diagnooseja ja vielä erilaiset, mukautetut opetussuunnitelmat. Liian paljon erilaisuutta yhden tai kahden ihmisen sitä hallita ja opettaa, Pellonpää sanoo.

- Meillä on tästä myös huonoja esimerkkejä, jos samanlaiset lapset ovat samassa ryhmässä. Jos on vaikka kymmenen lasta, joilla kaikilla on puheentuottamisen vaikeutta, niin sitä leikkikaveria joka osaa puhua ei ole saatavilla tueksi, vastaa Kalo.

Ymmärrän erityisopettajan huolen.

Erityisopettajat ovat huolissaan resursseista. Niin minäkin.

Pellonpää sanoo, että suunnitelman mukaan, vaikka lähikouluissa erityisluokat säilytettäisiinkin, opetusryhmistä muodostuisi liian heterogeenisiä.

"Liian paljon erilaisuutta yhden tai kahden ihmisen sitä hallita ja opettaa."

Pellonpää on jopa liiankin optimistinen, tuskin hän saa tulevassa lähikoulussaan luokkaansa rinnalleen toista erityisopettajaa.

Kaupungin mukaan erityisopetus jopa kohenisi. Väite on kova.

Lähikouluperiaateluonnoksen mukaan erityisopetuksen osaamiskeskukset hajautetaan ympäri kaupunkia, osaaminen leviää ja synenergiaedut hävitetään. Erityisopettajat tulevat olemaan yleisopetuksen kouluissaaan aika yksin.

YLE: Nelosluokkalainen Julian Mertens on ollut Veromäen erityisluokalla kaksi vuotta. Hän vaihtoi koulua, kun opintie nousi lähikoulussa pystyyn.

Julian Mertens ei haluaisi takaisin lähikouluun.

- Se oli kauhea paikka, koska minua kiusattiin siellä. En kuulunut sinne tyhmien ryhmään enkä fiksujen. En kuulunut mihinkään ryhmään, Mertens kertaa näkemystään vanhasta koulustaan.

Pelko on aiheellinen. Omassa koulussani on kolme alueellista erityisluokkaa. Jouduimme pari vuotta sitten tehostamaan välituntivalvontaa yhteentörmäysten takia.

Moni isä tai äiti taas pelkää, että lapsi ei tule saamaan riittävästi apua.

YLE: Vantaan opetuslautakunta käsittelee uutta perusopetussuunnitelmaa marraskuun 7. päivä. Hankkeen vastustajat ovat keränneet suunnitelman vastaisen adressin, joka on luovutettu opetuslautakunnalle.

Opetuslautakunnalla on miettimistä. Lausuntoja on rustattu kilokaupalla, kantaa on otettu suuntaan jos toiseen.

Minua häiritsee suunnitelman kustannusneutraalius.

Kun tehokkaat erityiskoulut pääosin lakkautetaan,  pitäisi hajautettuun erityisopetukseen satsata. Erityisopettajia ei saa jättää tuleviin lähikouluihinsa yksin ongelmineen.

Erityisoppilasta ei saa jättää heitteille.

Moni "kouluuudistus" on tehty ketunhäntä kainalossa, uudistuksen idea onkin ollut säästö. Kuka takaa, ettei muutaman vuoden päästä, kun kohu on laantunut, taas säästettäisi?

Vantaan Sanomat: Vantaa murehtii huikeaa velkaansa vaalien jälkeen

Vantaan kaupunki nostaa surutta velkaa, vaikka velkapotti on kasvamassa nykyisestä reilusta 800 miljoonasta yli 1 300 miljoonaan euroon vuoteen 2015 mennessä.

Jokaista asukasta kohden – vauvasta vaariin – velkaa on silloin lähes 6 400 euroa. Jo nykyinen asukaskohtainen velka, reilut 4 000 euroa, on suurten kaupunkien kärjessä.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, luvut ovat aivan kaameita, miltei "kreikkaluokkaa".

Luonnollinen kysymys on: Miksi lähikouluperiaateluonnos lanseerattiin juuri nyt?

Ajoitus on erittäin mielenkiintoinen.

Kouluvaras

VS tarttui mielenkiintoiseen ja harvoin puhuttuun asiaan. Koulussakin on varkaita.

Vantaan Sanomat 29.10.

Varas iskee kouluissa tuhansia kertoja vuodessa

Tytön takki varastettiin vantaalaisen alakoulun naulakosta oppitunnin aikana. Pitkäkyntinen vei liikuntatunnille kiiruhtaneen pojan sukat pukuhuoneesta. Vanhemmat kysyvät, kenen on vastuu, kun lapselta katoaa omaisuutta kesken koulupäivän.

– Asia pitää ensisijaisesti selvittää koulussa. Kouluissa hyvin epätodennäköisesti liikkuu ulkopuolista väkeä, vastaa Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth.

Lehto-Häggroth lisää, että anastuksia tapahtuu kouluissa erittäin harvoin.

Tilastoja tulkitsemalla voi olla toista mieltä. Vanhempi rikoskonstaapeli Anssi Mäkinen arvioi, että oppi- tai tutkimuskeskuksissa tapahtuneista anastuksissa noin puolessa on kyse oppilaan omaisuudesta.

Jos Mäkisen karkea arvio osuu oikeaan, oppilaiden omaisuutta on yksinomaan vantaalaiskouluissa ja –oppilaitoksissa anastettu tänä vuonna lähes 3 000 kertaa.

Opettajuuteen kuuluu kasvatusoptimismi. Usein unohdamme, että pahuus on osa ihmisyyttä. Ei voi olla hyvää, jos ei ole pahaa.

Lapsikin voi olla paha.

Rikoskonstaapeli Mäkinen korostaa, että luvussa 3000 on vain ne tapaukset, joista on tehty rikosilmoitus. On täysin varmaa, että ko. tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Hyvin harva huoltaja viitsii tehdä rikosilmoitusta kadonneesta lippiksestä.

Joskus olen törmännyt ammattirikollisuuteen. Kerran välitunnilla rikollisjoukkio tuli röyhkeästi naapuriluokkaan ja vei luokasta videotallentimen. Vahtimestari ja kaksi miesopettajaa lähti perään. Yksi miesopettajista olin minä. Yksi varkaista juoski nauhurin kanssa karkuun metsään, hänen peräänsä lähtivät vaksi ja se toinen maikka. Minä lähdin kolmen muun perään. Sain heidät kiinni R-kioskilla, meinasi tulla käsirysy, mutta oli pakko antaa miesten mennä. Ajattelin, että yhden nauhurin takia ei kannata ruveta tappelemaan, sitäpaitsi olisin hävinnyt sen rysyn.

Soitimme poliisille, miehet saatiin kiinni. Myöhemmin selvisi, että ko. miehet olivat ammattirikollisia.

Vanhempi poikani oli yläkoulun luokkansa kanssa uimahallissa. Oppilaat käyttivät yhteispukuhuonetta. Varas rikkoi lukon ja vei joka pojalta rahat ja kännykät.

Joskus johonkin kouluun on tunkeuduttu ja viety tietokoneet. Usein samalla rikotaan ja sotketaan paikkoja.

Koulun pihoilta viedään usein polkupyöriä. Joskus kyse on "lainaamisesta", ajellaan hetki ja hylätään pyörä ja heitetään se johonkin jorpakkoon. Joskus fillarivaras on huumehörhö, rahaa pitää saada nopeasti.

Tavallisimmin koulussa häviä pipoja ja lippiksiä ja vaatetavaraa. Usein oppilas hukkaa tavaransa, mutta varkauksiakin tapahtuu.

Arkipäivän anastusten selvittäminen koulussa on äärimmäisen hankalaa.

VS: Lehto-Häggroth korostaa, että koulussa tapahtuneen varkauden selvittäminen on tärkeää.

– Se on aina myös kasvatuksellinen kysymys.

Näin on.

Selvitystyö vie paljon aikaa. Usein syyllistä ei saada kiinni. Pääasia on, että varkautta yritetään selvittää ja oppilaille tulee selväksi, että varastaminen on väärin. Toisen omaisuutta tulee kunnioittaa.

Poliisin vähenevät resurssit eivät riitä koulunäpistysten selvittelyyn.

Usein varastamiset liittyvät koulukiusaamiseen.

Tyypillistä on, että naulakosta viedään vaikkapa toisen oppilaan kengät ja piilotetaan ne johonkin. Koulupäivän jälkeen opettajan johdolla etsitään kenkiä roskiksista ja muista paikoista.

Jos kenkiä ei löydy, menemme tonkimaan liikuntasalin unohduslaatikkoa ja lainaamme uhrille kengät sieltä.

Opetin yhtä luokkaa samassa solussa neljä vuotta. Samassa solussa oli kolme rinnakkasiluokkaa. Solussamme oli tavaroiden piilottelija. Yritimme jäljittää häntä kaikin keinoin, mutta koskaan emme saaneet häntä kiinni. Ihmettelimme oppilaan motiivia.

VS: Varkaan kiinnijäämisen riski kasvaa, jos koulutiloja valvotaan kameroin.

– Vantaalla on toistakymmentä vuotta asennettu kaikki uusiin tai peruskorjattaviin kouluihin valvontakamerat. Kamerat puuttuvat nyt vain joka viidennestä koulusta, arvioi kiinteistökehityspäällikkö Sakari Koivisto.

Kamerat on ajan myötä tarkoitus asentaa kaikkiin vantaalaiskouluihin.

Omassa koulussani on jo ulkona valvontakamerat. Kameroiden avulla saimme ilkivallan kuriin. Nyt paikkoja ei juuri rikota.

Sisällä kameroita ei vielä ole. Sisäinen valvonta äkkiseltään tuntuu oudolta, valvoisimme itseämme, omia oppilaitamme.

Varmaan varastaminen ja tavaroitten piilottaminen vähenisi. Itse en koulun sisälle valvontakameroita asennuttaisi. Valvontakamerat olisi kolaus koulun luottamuksen ilmapiiriin, "me emme luota sinuun".

Opettajalla on monta roolia.

Yksi rooli on poliisin rooli. Selvitellään mitä moninaisimpia tapahtumia, tavaroiden katoamisia ja varastamisia, kiusaamista ja väkivaltaa.

Onneksi valtaosa koulupäivistä kuluu ilman sen suurempia häslinkejä.

Anto Leikolan mukaan koulussa luetaan täysin tarpeettomia asioita

Iltalehti 13.10.

Professori: Koulussa luetaan täysin tarpeettomia asioita

Oppihistoriaa tutkinut professori Anto Leikola, 74, kertoi Studio55.fi-lähetyksessä siitä, kuinka nykyisin koulussa joudutaan opiskelemaan täysin tarpeettomia asioita.

Leikolan mielestä hyvät kouluarvosanat eivät kerro suoraan älykkyydestä, vaan pikemminkin motivaatiosta opiskella.

- Fiksut koululaiset huomaavat, että monet opetettavat asiat ovat turhia. Heillä ei silloin riitä intoa opiskella, ja he saavat huonoja numeroita älykkyydestä huolimatta.

Leikola ei halua nimetä yhtään yksittäistä tarpeetonta ainetta koulussa. Hänen mielestään useimmissa aineissa on tarpeettomia osia.

- Kaikenlainen ulkoa opettelu on mielestäni turhaa. Enää koulussa ei onneksi opetella kasvien latinankielisiä nimiä tai eläinten hammaskalustoja ulkoa, kuten minun opiskeluaikoinani.

- Ulkoa opettelusta tulisi suunnata kohti suuria linjoja. Vuosilukujen päähän painamisen sijaan on tärkeä oppia ymmärtämään esimerkiksi, miten Eurooppa on syntynyt ja miten Suomi on kehittynyt osana sitä.

Kun ymmärtää kokonaisuudet ja oppii hakemaa tietoa, voi pikkutarkat yksityiskohdat tarkastaa nykyään vaikka internetistä, professori sanoo.

Jätin tämän uutisen muhimaan, otan kantaa nyt.

Leikola: Kaikenlainen ulkoa opettelu on mielestäni turhaa.

Leikolan väite on järjetön.

Voi olla, että Leikolalle koulunkäynti on ollut yhtä tanssia ja lasten leikkiä vaan. Asiat on omaksuttu ilman ulkoa oppimista.

Suurin osa oppilaista tarvitsee ulkoa oppimista.

Jotkut asiat on vain "runtattava" päähän. Sellaisia asioita ovat esim. sanojen opettelu vieraissa kielissä, kertotaulu matematiikassa ja kartat maantiedossa.

Perusasiat on osattava. Suuria linjoja on lähes mahdotonta opettaa, jos oppilaalla ei ole käsitystä perusasioista.

Enää ei esim. historian vuosilukuja ei opetella samalla tavalla kuin Leikolan aikaan. Mutta esim. Suomem historiassa on hyvä muistaa tietyt perusvuosiluvut yhä edelleen. Jotkut luvut voidaan esittää suuripiirteisesti, 1100-luku ja 1500-luku. Jotkut pitää muistaa tarkemmin, 1809, 1917, 1918, 1939-44.

Tietyistä vuosiluvuista voidaan rakentaa päähän historian luuranko, johon oppilaat voivat liittää lihaa luiden päälle. Jossain vaiheessa oppilas alkaa tajuta yhteyksiä yleisen ja Suomen historian välillä.

Olen opettanut paljon 5.-6. luokkalaisia lapsia. Maantieto on lähes tapettu laji alakoulussa. Oppilaat eivät osaa kunnolla karttaa. Kun otan vastaan viitoset, aloitan heti syksyllä tiukan kahden viikon karttajakson. Opettelemme kunnolla esim. Euroopan rajat, vesistöt, vuoristot, maat ja pääkaupungit. Lapset rakastavat karttoja.

Lasten ulkomuistin taso on piikissä noin 12-vuotiaana. Miksi emme käyttäisi tätä ominaisuutta hyväksemme?

On hullua opettaa historiaa ja uskontoa, jos oppilas ei tajua karttaa ollenkaan. Puhutaan jostain Palestiinasta tai Israelista tajuamatta, missä paikat sijaitsevat. Antiikin ja Rooman historiaa käsiteltäessä on syytä tietää,  missä Välimeri aaltoilee.

On kovin tehotonta, jos opettaja joutuu uhraamaan vähiä historian tai uskonnon tuntejaan kartan opettamiseen. Alakoulussa historiaa on enää 3 viikkotuntia, 1 viidennellä ja 2 kuudennella luokalla. Muutama vuosi sitten historiaa oli 5 viikkotuntia, 2 viidennellä ja 3 kuudennella.

Leikola ei halua nimetä yhtään yksittäistä tarpeetonta ainetta koulussa. Hänen mielestään useimmissa aineissa on tarpeettomia osia.

Jos näin on, ei kannattaisi puuttua koko asiaan.

Nykytilanne on pikemminkin sellainen, että on tarve uusiin oppiaineisiin. Valitettavasti aika ei riitä kaikkeen haluttuun.

Tarpeettomien osien määrittely tai niiden pois jättäminen on äärettömän vaikeaa. Muistan, kun jotkut äidinkielen opettajat totesivat joskus 1980-luvulla, että kieliopin tankkaaminen on  turhaa. Kirjoitelmissa ei saanut käyttää punakynää, koska punakynä kahlii lapsen luovuutta.

Seurauksena oli kirjoittamisen tason rojahdus, joka näkyi jopa ylioppilasaineissa. Ylioppilaskokelaat tekivät hyvin alkeellisia kielioppivirheitä.

Leikolan mielestä hyvät kouluarvosanat eivät kerro suoraan älykkyydestä, vaan pikemminkin motivaatiosta opiskella.

Näinhän se on aina ollut. Eikö motivaatio ole hyvä asia? Sitä palkitaan, joka yrittää. Kouluarviointi parhaimmillaan kannustaa opiskeluun ja työntekoon.

Eivät koulukokeet tai- arvioinnit ole koskaan olleetkaan mitään älykkyystestejä. Älykkyydellä ilman muita avuja ei tee yhtään mitään.

Olisi ollut hyvä, jos Leikola olisi esittänyt yhdenkin täysin turhan oppiaineen tai asian jonkin oppiaineen sisällä.

Monet asiat tuntuvat äkkiseltään turhilta kuten esim. suomen kielen sijamuotojen ulkoaopettelu. Pitää muistaa, että monilla asioilla on välillisiä vaikutuksia, sijamuotojen ja muiden kielioppiasioiden opettelulla lapsi oppii luokittelemaan asioita.

Joku voi väittää, että vaikka esim. shakin peluu on hyödytöntä ajanhukkaa. Sellainen ihminen, joka pelaa shakkia, voi aivan huoleta kirjoittaa kokonaisen kirjan shakin peluun hyödyllisyydestä.

Jos muistia ei käytetä, se rappeutuu.

Aivojen käyttö on itseisarvo sinänsä. Luoja varjele meitä ajalta, jolloin kaikki ihmiset ovat täysin riippuvaisia joistain wikipedioista.

"Hei maikka, milloin meillä viimeeksi on ollut lihapullia?"

Maito ja terveys

YLE 27.10.

"Kouluruuasta kuuluu valittaa"

Washingtonissa koululaiset maistelivat suomalaista kouluruokaa, lohta ja näkkileipää. Arviot olivat suopeita. Suomessa monet lapset kuitenkin nyrpistelevät ilmaiselle ruualle ja jättävät sen syömättä. Miksi kouluruoka ei maistu Suomessa?

Yhdysvaltain pääkaupungin Washingtonin julkisissa kouluissa vietettiin keskiviikkona pohjoismaista ruokapäivää. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin suurlähetystöt järjestivät päivän kouluruoan yhteensä 45 000 washingtonilaiskoululaiselle.

Tempauksen tarkoitus oli levittää terveellisen kouluruokailun sanomaa Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa kouluissa voidaan tarjota jopa viikoittain pizzaa, hampurilaisia ja hotdogeja.

Lohi maistui washingtonilaislapsille, mutta Suomessa kouluruuasta valitetaan.
Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtajan Raili Koroman mielestä kyse on ennen kaikkea kasvatuksesta.

- Vanhempien pitäisi kuunnella lasta ja keskustella siitä, mistä valitus on peräisin. Lasta pitäisi tukea siinä, että hän hyödyntäisi ilmaisen kouluruuan, jota kuitenkin tarjotaan maailmassa harvoille, Koroma muistuttaa Aamu-tv:n haastattelussa.

- Niissä perheissä, joissa ruuasta keskustellaan, löydetään usein myös kultainen keskitie kouluruuan suhteen.

On hienoa, että yhtä suomalaisen koululaitoksen suurinta innovaatiota, kaikille yhteistä kouluruokailua, viedään maailmalle. Hauskaa on, että jopa Norjan suurlähetystö on mukana Washingtonin pohjoismaisessa ruokapäivässä. Kymmenisen vuotta osallistuimme Comenius-projektiin, jossa oli mukana myös koulu Norjasta. Norjalaiset opettajat olivat kateellisia ilmaisesta suomalaisesta kouluruokailusta. He kertoivat, ettei heillä ole järjestetty kouluruokailua ollenkaan.

Raili Koroma on oikeassa, kouluruokailun arvostusta itsestäänselvyyksien maassamme pitää nostaa.

Emme arvosta kouluruokailua riittävästi, sillä suomalaiset lapset ovat eriarvoisessa asemassa kouluruokailun suhteen. Joissain kunnissa kouluruokailuun satsataan, joissain kunnissa taas ei.

Köyhyystutkimusten mukaan joka kuudes suomalainen on oikeasti köyhä. Kouluruokailulla on väliä.

Perjantaisin ja maanantaisin lapsille on tarjottava kunnon ruokaa. Ravitsemuksellisesti onnettomat mössöt eivät riitä. Mahat pitää saada täyteen kunnon ruualla.

Vantaalla vietettiin viime viikolla aivan käsittämättömiä Kekri-päiviä. Kahtena Kekri-päivänä ruokana oli sellaista tavaraa, jota kouluissa ei saa tarjota. (ks. blogikirjoitukseni Vankileirien saaristo)

Kiitos ei - ei enää Kekri-päiviä tulevaisuudessa.

Suomalaisen terveellisen perusruuan osuus kouluruuasta on pudonnut selvästi, ainakin omassa kaupungissani. Luulen, että osasyy tähän on säästäminen. Kitkerä etikkapunajuurikeitto on todella halpaa tehdä, vettä, punajuurta, etikkaa ja suolaa...

Kouluni kuudesluokkalaiset pojat kysyivät aidosti opettajaltaan, "Hei maikka, milloin meillä viimeeksi on ollut lihapullia?" Mietimme opettajienhuoneessa poikien kysymystä. Kyllä siitä pitkä aika on, kun meille lihapullia on tarjottu.

Eivät 12-13-vuotiaat kasvavat lapset saa vatsojansa täyteen kasvismössöllä tai etikkapunajuurikeitolla.

Lihapullat, hernekeitto, lihakeitto, kaalilaatikko, makaronilaatikko, siskonmakkarasoppa, paistetut silakat...siinä on kunnollista suomalaista perusruokaa. En lyttää kaikkia uusia ruokiakaan, lapset pitävät valtaisasti spageteista ja lasagneista ja erilaisista kalaeineksistä.

YLE: Ilmaista kouluruokaa pidetään Pohjoismaisena ilmiönä, vaikka se on suomalainen keksintö. Suomessa kouluruokalaki tuli voimaan vuonna 1943, kun esimerkiksi Tanskassa oltiin varsin pitkään ilman ilmaista ruokailua.

Kaikille lapsille tarjottava kouluruoka on tasa-arvon tae.

Suomessa on piirejä, jotka ovat valmiita luopumaan ilmaisesta kouluruokailusta. Kouluruokailua on valvottava valtakunnallisesti. Jotkut vastuuttomat kunnat teettävät kouluruokaa alle kaiken arvostelun.

Olen esittänyt, että kouluruualle pitää luoda valtakunnallinen laatustandardi, ks. Kouluruualle laatustandardi.

Lisäsin suosikkiblogeihini, ks. vasen laita, uuden hienon blogin, ks. Kouluruokatietopankki. Seuratkaa sitä.

On äärettömän tärkeää, että julkisuudessa puhutaan kouluruuasta. Kasvavien lasten lounas ei saa olla säästökohde. Joillekin lapsille koululounas voi olla päivän ainut lämmin ateria.

Tyhjällä vatsalla ei jaksa opiskella kukaan. Perinteinen ravintoympyrä kunniaan, lopetetaan kaikenmaailman huuhaat.

Tekopeniksiä oppitunneille

YLE 25.10.

Tekopenikset ja -emättimet avuksi koululaisten seksuaalikasvatukseen

Nuorten seksuaaliterveyskasvatus on muuttunut yhä avoimemmaksi. Uusinta uutta on nyt seksuaaliterveyden työkalupakki, joka sisältää muun muassa tekopeniksen ja -emättimen. Nykyaikaisessa seksuaalikasvatuksessa halutaan ottaa aiempaa paremmin huomioon myös seksuaalivähemmistöt ja maahanmuuttajataustaiset oppilaat.

Kauas on tultu menneiden vuosikymmenien hyssyttelevästä sukupuolikasvatuksesta. Punastelun ja vaikenemisen sijaan koululaisten seksuaalikasvatus on nykyään paljon muutakin kuin seksistä puhumista. Oppitunneilla käydään läpi muun muassa itsetuntemukseen, tunteisiin, homoseksuaalisuuteen ja erilaisiin kulttuureihin liittyviä kysymyksiä.

Seksuaalikasvatuksen tueksi on painettu erilaisia kirjoja ja vihkosia jo iät ja ajat. Nyt Hiv-tukikeskus on suunnitellut opettajien avuksi seksuaaliterveyden työkalupakin, jonka sisältä löytyy ohjekirjan lisäksi kattava valikoima erilaista oheismateriaalia. Pientä matkalaukkua muistuttavasta pakista löytyy tehtäväkirjan lisäksi aitoa jäljittelevät tekopenis ja -emätin, erikokoisia ja -makuisia kondomeja, liukuvoidetta sekä lajitelma erilaisia esitteitä.

Opettajat ovat vuosikymmenien ajan käyttäneet monenlaisia apuvälineitä seksuaalikasvatuksen tukena. Banaanit, kurkut, polkupyöränpumput ja puusta veistetyt penikset ovat tulleet tutuiksi seksuaaliterveyttä opetettaessa.

Työkalupakin tarkoituksena onkin helpottaa opetusta ja tarjota konkreettisia apuvälineitä esimerkiksi kondomin käyttöön ohjeistamisessa. Terveystiedon opettaja Outi Joensuu Kilterin koulusta Vantaalta uskoo, että tekopeniksestä ja -emättimestä tulee olemaan opetuksessa hyötyä.

- Nuoret eivät tunne toisen sukupuolen sukupuolielimiä niin hyvin. On hyvä, että nuoret näkisivät mittasuhteita ja voisivat itse kokeilla, tunnustella ja katsoa tarkemmin. En kokisi sitä mitenkään pervona, mutta niiden käyttöä täytyy pohjustaa ja selittää, minkä takia meillä on nyt tässä tekopenis, Joensuu sanoo.

Alakoulun puolella ihmisen biologian jakso tulee viidennellä luokalla.

Oppilaita kiinnostavat kovasti luustot, hermostot ja verenkierrot. Kiinnostavinta kaikista on ihmisen lisääntymiseen liittyvät oppikirjan kappaleet. Oppilaat alkavat vaivihkaa läpräillä oppikirjaansa heti syksyllä, kun he saavat kirjan käsiinsä.

Oppikirjassa lisääntymiseen liittyvät asiat esitetään asiallisin tekstein ja kuvin. Käytetään lähinnä biologian termejä.

Opettajien on tavallaan pakko käsitellä myös seurusteluun ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita jo alakoulussa. Joillekin harvoille oppilaille seksuaalikasvatus tulee liian myöhään. Voi olla, että joku tyttö on aloittanut kokeilut aivan liian varhain. Monet tytöt ovat "sukukypsiä" ällistyttävän aikaisin.

Olen pitänyt oppilaille "elämän kirjelaatikkoa".

Jokainen oppilas saa kysyä anonyymina kolme kysymystä kasvamisesta ja murrosiästä, seurustelusta ja seksuaalisuudesta. Kysyä saa myös tupakasta, alkoholista ja huumeista. Ainoa reunaehto kysymyksille on, että en vastaa yhteenkään henkilökohtaiseen kysymykseen. Vastaan vain yleisellä tasolla. Laput laitetaan taitettuina laatikkoon, ja nostelen niitä yksi kerrallaan.

Tyttöjen liikunnanopettaja kertoo tytöille erikseen kuukautisiin liittyvistä asioista. Silloin he käyttävät oikeita havaintovälineitä.

Olen monta kertaa miettinyt, että varsinainen seksuaalikasvatus, joka ajoittuu yläkouluun, tulee monille liian myöhään. Siksi olen esitellyt oppilaille http://www.tohtori.fi/ sivuston. Sivustosta löytyy kaikenmaailman terveyteen liittyviä osioita. Sieltä löytyy myös ehkäisy- ja seksiklinikat sekä osiot pojasta mieheksi, tytöstä naiseksi ja rakastelun ensimmäinen kerta.

Oppilaat saavat atk-tunnilla tutkia ko. sivustoa. Sanon heille, että kotona on hyvä perehtyä asioihin syvemmin.

Siitä en ole aivan varma, onko oppitunneille tarpeen rahdata tekopeniksiä tai -emättimiä. Ei ne kondomien rullaamiset ole ihmisille niin kovin vaikeita olleet. Ei meillekään 1970-luvulla joka asiaa opetettu kädestä pitäen ja silti hyvin pärjättiin. En ymmärrä, mitä lisäarvoa oppitunneilla saadaan liukuvoiteista tai kondomien maisteluista.

Ikuinen veteen piirretty viiva on - missä valistus lipsahtaa kehottamisen puolelle?

Liian raadollinen valistus voi viedä asioista herkkyyden. Muutenkin lapset ja nuoret törmäävät joka paikassa seksiin ja alastomuuteen. Aivan varmaa on, että he kotona tietokoneillaan tutkivat kaiken, mitä netistä löytyy. Nykyaika on melko raadollista.

Omat vanhempani olivat ovelia. He lykkäsivät kirjahyllyyn David Reubenin kirjan "Kaikki, mitä haluat tietää seksistä". Tutkin kirjan perinpohjin. Minulla on kaksi nuorempaa pikkuveljeä. Huomasin muutaman vuoden kuluttua, että kyllä pojatkin olivat tutkineet kirjaa riittävästi. Sivut olivat kuluneita, lähes mustia.

Korvat homeessa

YLE 24.10.

Koululaiset lakkoon homeongelmien takia Vähässäkyrössä

Tervajoella Vähässäkyrössä on aloitettu maanantaina koululakko. Tervajoen koulun ja Köpingin koulun oppilaat jäävät kotiin koulujen sisäilmaongelmien vuoksi. Lakon alkamisesta ilmoitettiin sunnuntaina kunnan päättäjille ja koulujen rehtoreille, mutta loppumisaikaa ei ole ilmoitettu.

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Merja Rimpeläisen mukaan 80 prosenttia koululaisista jää tänään kotiin. Oppilaita on yhteensä 120. Koululaisten vanhemmat ovat tyytymättömiä kunnan toimiin ongelmien hoitamisessa. Esimerkiksi parakkien hankinnasta väliaikaistiloiksi ei ole vielä tehty päätöksiä.

- Lakko aloitetaan sen takia että kunnan päättäjät ovat viivytelleet homeasian käsittelyn kanssa. On luvattu että päätöksiä tehdään mutta ei ole tehty. Viimeisimmässä kunnanhallituksen kokouksessa päätöksenteko vain siirrettiin seuraavaan kokoukseen, sanoo Merja Rimpeläinen.

Vähänkyrön kunnan sisäilmatyöryhmä järjestää tiistaina infotilaisuuden koulun vanhemmille ja henkilökunnalle.

- Toivoisin että päästäisiin lopputulokseen joka johtaisi johonkin, että ratkaisuja tehtäisiin nopealla aikataululla. Tässä on kyse lapsien ja myös henkilöstön terveydestä ja tulevaisuudesta, Rimpeläinen painottaa.

Alkaa vaikuttaa siltä, että joidenkin kuntien päättäjät eivät kykene tai halua kuunnella asukkaitaan.

Osa Suomen kunnista on alkanut käyttää  yrityselämän termejä ja toimintatapoja. Unohdetaan helposti, että kunnan työntekijöillä ja viranhaltijoilla on palvelutehtävä kuntalaisiin nähden. Kunta on kuntalaisia varten. Kuntalaisten yli ei saa kävellä.

Koulujen homeongelmissa opettajia ei juuri koskaan kuunnella. Ei auta, vaikka homeelle altistunut opettaja esittää lääkärintodistuksensa. On opettajia, jotka ovat joutuneet vaihtamaan työpaikkaa homeen takia. Pahimmassa tapauksessa opettamisesta ei tule enää yhtään mitään, on mentävä sairaseläkkeelle.

On nurinkurista, että vanhemmat joutuvat ottamaan järeät keinot käyttöön. Lapset joutuvat pelinappuloiksi.

Vanhemmat toimivat oikein, koululakko on oikein. Kukaan isä tai äiti ei halua uhrata lapsensa terveyttä väliinpitämättömyyden vuoksi.

YLE: Vähänkyrön kunnan tekninen johtaja Saara Vuorinen toteaa, että mitään uutta kerrottavaa ei oikein kunnan puolelta ole.

Saara Vuorinen, miten olisi edes julkinen pahoittelu tai anteeksipyyntö? Koulujen homeongelmat on hyvinvointivaltiomme häpeätahra. "Olen pahoillani" on tyhjää parempi.

YLE: Vanhempainliitolta tuki Vähänkyrön homelakolle

- On sietämätöntä, että tietoa homekouluista pimitetään. Vanhempien syvä huoli lapsista ja koulun henkilökunnasta on otettava tosissaan. Rehellisyydellä ja avoimuudella pääsemme vaikeassa tilanteessa pisimmälle, painottaa vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.

Tuomas Kurttila puhuu jälleen kerran asiaa. Hän on herramies, minusta pimittäminen on samaa kuin valehtelu.

YLE: Vanhempainliitto muistuttaa, että maan hallitus on leikkaamassa ensi vuoden talousarviosta valtionosuutta ja -avustusta oppilaitosten perustamiskustannuksista.

Nyt leikitään lasten terveydellä.

Kirjoitin asiasta parisen viikkoa sitten: Homekouluilla vempuloidaan

Tunnelmia koulutusristeilyltä

Viikonloppu meni merellä keinuessa VOAY:n, Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen koulutusristeilyllä. Hienoa oli, että OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen oli mukana.

Edellinen puheenjohtaja on ollut kerran laivalla samaan aikaan jossakin muussa tilaisuudessa, mutta hän ei vaivautunut piipahtamaan eteemme edes vartiksi. Hän ei tullut edes tervehtimään. Sen sijaan Olli Luukkainen osoittautui mutkattomaksi ja helposti lähestyttäväksi mieheksi.

Keskustelin hetken Luukkaisen kanssa "syventävässä osiossa" eli illalla yökerhon baaritiskin liepeillä. Kysyin häneltä, onko kannaltamme järkevää, että "valtiolliset veroalet" otetaan joka kerta mukaan yhtenä osana tulopoliittisiin sopimuksiin. Tätä menoa olemme kohta täydellisessä tasaverossa, ja kunnat joutuvat kovaan säästökuuriin. Ne kuurit ovat aina olleet kovia opettajillekin.

Luukkainen sanoi, että oleellista on mitä "jää näppiin".

Mielestäni pienet palkanlisät ovat kevyttä tavaraa, kun opettajia lomautetaan tai jako- tai tukitunteja viedään. Hyvältä ei tunnu ylisuuret opetusryhmätkään.

Parasta koulutuksissa on muiden koulujen ja kouluasteiden opettajiin tutustuminen.
 
Tällä kertaa keskustelin paljon lukion ja aikuiskoulutuslaitosten opettajien kanssa. Olen kuin paikkaeläin, olen opettanut ainoastaan alakoulun puolella, joten keskustelut ovat aina avartavia.
 
Tapaus 1.
 
Kaikilla opettajilla ei ole Vantaankaan kokoisessa kaupungissa varsinaista työyhteisöä. On opettajia, jotka joutuvat työn luonteen takia toimimaan yksin.
 
Mielenkiintoista on, että suurissa lukioissa on ns. "ainekohtaisia työhuoneita", joissa työskentelevät vain tietyn aineen opettajat. Välitunnilla ei muiden aineryhmien maikkoja juuri nähdä. Ei käy kateeksi. Kopista suoraan luokkaan vain.
 
Tapaus 2.
 
Opettaja on ollut töissä yhtäjaksoisesti koko ajan, välillä 12 vuotta Ruotsissa. Kun eläkevalinnat tehtiin, hän oli Ruotsissa. Opettajalle mätkähti viisi vuotta työtä lisää, nyt hän pääsee eläkkeelle 65-vuotiaana. Hyvin toimii EU-harmonisointi. Valitus hylättiin.
 
Tapaus 3.
 
Opettaja on ollut töissä neljännesvuosisadan. Hän kertoi, että nyt hänellä on pienin luokka koskaan, 27 oppilasta. Yleensä ko. opettajan luokan koko on ollut 30 oppilasta. Sanoisin, että kyseessä on melkoinen työnsankari.
 
Tapaus 4.
 
Kysyin henkilökohtaisesti Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalolta, että voitaisinko mitään tehdä, kun esim. kesän oppilasmääräheilahtelut pistävät koulun taloudellisen kurimukseen. Kerroin hänelle oman kouluni ikävän käänteen, kun kesällä koulustamme muutti pois yli 40 oppilasta. Luokat ovat nyt pieniä, mutta rahaa ei riitä kunnolla jakotunteihin. Ekoilta ja tokilta luokilta lähti peräti kolme jakotuntia per opettaja eli ko. opettajat maksavat pienet luokkakoot omasta palkkapussistaan. Muiltakin luokilta meni yksi jakotunti.
 
Sanoin, että oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa toisien koulujen oppilaisiin nähden.
 
Kalo ei oikeastaan vastannut mitään, vaan totesi, että onhan teillä sentään nyt pienet luokkakoot.
 
Ehdotin julkisesti, että pitäisikö perustaa jonkinlainen puskurirahasto, jolla voitaisiin paikata tilapäisten heittelyjen aiheuttamia aukkoja.
 
Tapaus 5.
 
Olo on haikea, sillä pitkäaikainen toveri yhteysopettaja Ville Valkama risteili viimeisen koulutusristeilynsä. Ville lähtee eläkkeelle. Ville on tarkka huomioitsija, nytkin hän esitti risteilyn terävimmän puheenvuoron. Kun muut hymistelivät, Ville puheenvuorollaan meni suoraan asian ytimeen. Hän ihmetteli mm. lähikouluperiaatteen kustannusneutrauliutta.
 
Ammattiyhdistystoiminta tarvitsee Villen kaltaisia rehellisiä ja suoraselkäisiä ihmisiä. Pelkällä myötäilevällä hymistelyllä ei pitkälle pötkitä.

Lähikouluperiaate Itämeren lainehille

Henri Rosseau: "The boat in the Storm"

Vantaaan Sanomat 17.10.

Opetuksen johtaja: Erityisluokat eivät katoa

Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo selventää, ettei suunniteltu koulu-uudistus poista erityisluokkia kokonaan. Erityiskouluista lähikouluihin siirtyvillä resursseilla lähikoulu voi perustaa joko erityisluokan tai käyttää joustavia ryhmittelyjä. Koulu voi myös valita pysyvien erityisluokkien ja joustavien opetusjärjestelyjen yhdistelmän.

Kalo lisää, että siirtyvien oppilaiden määrä on melko pieni. Muutokset kolmena seuraavana vuonna kohdistuvat kunakin vuonna lähinnä kolmasluokkalaisiin.

Ensi syksynä muutos koskettaisi 63:a kolmasluokkalaista, jotka opiskelevat tällä hetkellä muissa kuin omissa lähikouluissaan Vantaalla. Vuonna 2013 kolmasluokkalaisia siirtyisi lähikouluihin 80 ja vuonna 2014 lähikouluun siirtyviä kolmasluokkalaisia olisi 71.

– Uudistus ei vaikuttasi lainkaan tällä hetkellä yläkoulussa opiskelevien koulupolkuun. Muutos koskisi noin 250:tä tällä hetkellä 1-6. luokalla opiskelevaa erityistä tukea tarvitsevaa koululaista, toteaa Kalo.

Perusopetuksen toimenpideohjelman luonnos on ollut lausuntokierroksella. Luonnoksesta saatiin 144 lausuntoa.

Paljon keskustelua herättänyt luonnos koskee erityisopetuksen uudelleenjärjestelyjä.

On painotettu paljon, etteivät erityisluokat katoa.

Mallin mukaan koulut saavat itse päättää kuinka toimitaan, integroidaanko tulevat oppilaat luokkiin vai perustetaanko erityisluokkia.

Koulussani on tällä hetkellä kolme alueellista erityisluokkaa. Todennäköisesti tulemme säilyttämään erityisluokat, mutta silloin kaikki oppilaat tulevat omalta alueeltamme. Äkkiä ajatellen luulisi, että oppilaiden tilapäinen liikuttelu ns. tavallisesta ryhmästä erityisryhmään ja päinvastoin "ilman suurta paperisotaa" helpottuisi.

Erityisoppilaita on jo nyt ns. tavallisissa luokissa. Sinänsä suunnitelmassa ei ole mitään uutta auringon alla. Minullakin on vuosien varrella ollut monia erityisoppilaita. Suuri ongelma on ollut, että minulla ei ole koskaan ollut pysyvää koulunkäyntiavustajaa.

Suunnitelman akilleen kantapää on resurssien puute, puhutaan kustannusneutrauliudesta. Tyhjästä on mahdotonta nyhjäistä.

Tänään lähden Vantaa opettajien ammattiyhdistyksen (VOAY) järjestämälle koulutusristeilylle. Paikalla on Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Odotan innolla tulevia keskusteluja. Kirjoitan jonkinlaista raporttia koulutusristeilyn annista todennäköisesti sunnuntai-iltana.

Helsingin Sanomat edistää rasismia

HS Oma Kaupunki 20.10.

Valtaosa vanhemmista haluaisi kiintiöt maahanmuuttajaoppilaille

Enemmistö pääkaupunkiseudun peruskouluikäisten lasten vanhemmista haluaisi koulujen rajoittavan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuutta luokissa.

Vanhempien kanta ilmenee Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämästä mielipidemittauksesta.

Kyselyyn haastateltiin 528:aa pääkaupunkiseudun 7–16-vuotiaiden lasten vanhempaa syyskuussa.

Kyselyyn vastanneista vanhemmista 57 prosenttia kannatti maahanmuuttajataustaisten kiintiöitä. Rajoituksia vastusti vain 28 prosenttia vastaajista.

Koulutustaso vaikutti vastauksiin, sillä kiintiöitä puolsivat eniten ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa olevat sekä vastaajat, joilla on ammatillinen tutkinto.

Naisten ja miesten mielipiteiden välillä ei ilmennyt suuria eroja.

Vajaa puolet vastaajista oli myös täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan maahanmuuttajalasten suomen oppiminen vaikeutuu, jos kouluissa on liikaa muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia.

Helsingin opetusviraston opetuspäällikön Marjo Kyllösen mukaan kiintiöt rikkoisivat laissa asetettua lähikouluperiaatetta, jonka mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus päästä lähikouluunsa.

"Jos oppilaita alettaisiin kiintiöidä erimerkiksi kansallisuuden tai kielen mukaan, se rikkoisi oppilaiden yhdenvertaisuutta", Kyllönen sanoo.

Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt Hesarin gallupeja ja niiden tarkoitusperiä.

Ihmisille annetaan kaksi yksinkertaista vaihtoehtoa, joista pitää valita. Elämä ei ole niin mustavalkoista, heitetään kruunua tai klaavaa. Ei elämä ole jokotaita.

Eilen Hesarissa oli oikein älyllinen mielipidekysely.

Kysyttiin, pitääkö YLE lopettaa. Isoa otsikkoa revittiin ja todettiin, että lähes puolet nuorista kannattaa nyky-YLE:n lopettamista.

Tänään Hesarissa oli oikein älyllinen mielipidekysely.

Kysyttiin, halutaanko maahanmuuttajaoppilaille kiintiöt. Yhtäkkiä 57 % oppilaiden vanhemmista huomasi kannattavansa kiintiöitä maahanmuuttajataustaisille oppilaille.

Tavalliselle kaduntallaajalle ei olisi tullut mielenkään noin typerä ajatus, ihmisiä lokeroitaisiin ja kiintiöitäisiin kouluhin tai luokkiin etnisen taustan perusteella.

Tulee mieleen Pol Pot, Mao, Stalin ja Hitler.

Minua hävettää.

Olen aina pitänyt Helsingin Sanomia suomalaisen laatujournalismin airuena.

Päivittäinen sininen hetkeni ajoittuu aamuun. Pesen hampaat, laitan mokkamasterin pörisemään ja haen lehden. Istun ja alan lukea Hesaria. Kommentoin uutisia omaan tapaani, mistä vaimoni ei aina pidä.

Minulla on kaksi lastenlasta. He ovat maahanmuuttotaustaisia. Ei kestä kauaa, kun pojat aloittavat koulutiensä. Ei muuta kuin koulutaksiin?

Minkälainen ihminen on maahanmuuttotaustainen?

Tyttärenpoikani ovat puoliksi galicialaisia.

Vanhemmat raivoissaan Vantaalla

15.10. Vantaan Sanomat

Vantaan koulu-uudistus raivostutti vanhemmat

Vantaa kaavailee perusopetuksen uudistamista siten, että entistä useampi erityislapsi opiskelisi lähikoulussaan.

Osana mittavaa uudistusta Jokirannan, Honkapuiston ja Viertolan koulut yhdistettäisiin. Lisäksi erityisluokkakeskittymiä purettaisiin Veromäen, Kivimäen, Mikkolan, Rekolanmäen ja Ylästön kouluista. Vapautuva erityisluokanopettajien työtuntimäärä jaettaisiin kaikkien koulujen käytettäväksi.

Uudistusta vastustavaan adressiin on kertynyt jo yli tuhat nimeä. Adressissa todetaan, että Vantaan opetustoimi on väkisin siirtämässä erityisoppilaita lähikouluihin ja ajamassa alas erityiskouluja ja -luokkia.

"Uudistus on valtava virhe"

Yksi adressin ideoijista on Veromäen koulun vanhempainyhdistyksen jäsen Terhi Airas. Hänestä uudistus on valtava virhe.

– Yleisopetuksen laatu laskee ja lähikoulussa tarjottava tuki ei tule riittämään kaikille erityisoppilaille.

– Lähikouluperiaate on kaunis, mutta käytännössä se voi tarkoittaa, että hiljainen, syrjäänvetäytyvä erityislapsi jää isossa ryhmässä vaille huomiota.

Uhkana on myös, että erityislapset heitetään muiden lasten silmätikuiksi.

– Joskus kuulee sanottavan, että erityislapset laitetaan erityiskouluihin, jotta he ovat poissa silmistä. Ei se niin mene. Erityiskouluissa he saavat räätälöidyn tuen, painottaa Airas.

Uudistuksen pelätään pistävän sekaisin myös yleisopetuksessa eli tavallisessa luokassa opiskelevien arjen.


Vanhemmat voivat sanoa ääneen sellaista, mitä opettajat kunnan virkamiehinä eivät julkisesti kehtaa tai uskalla sanoa.

Nimimerkeillä on helppo kirjoitella sinne tai tänne. Opettajien pitää tulla rohkeasti mukaan keskusteluun omilla nimillään. Vantaan kaupungin sivuilla asiaan liittyvä keskustelupalsta on masentava, koska ahkerin kirjoittaja vierailija.

Eivät kunnan opettajat ole omassa kunnassaan vierailijoita.

Minäkin olen ollut opettajana omassa kunnassani 30 vuotta. Opettajat ovat asiantuntijoita, ja asiantuntijoita kuullaan, ei vierailijoita. Lääkärit ovat asiantuntijoita alallaan, potilaat kuuntelevat heitä. Opettajia on kuultava opetusta koskevissa asioissa.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, onko opettajisto peloteltu niin, ettemme uskalla julkisesti keskustella?


Terhi Airas: – Yleisopetuksen laatu laskee ja lähikoulussa tarjottava tuki ei tule riittämään kaikille erityisoppilaille.


Kyllä se näin on.

Millainen on se opettajajonglööri, joka pystyy pitämään opetuksen tason ennallaan, kun luokkaan astelee pari uutta tukea kaipaavaa erityisoppilasta?

Meille on kerrottu, että koulut saavat itse päättää, muodostavatko ne erityisluokkia vai ei. Erityisluokkia ei siis olla lopettamassa. Mutta entä, jos tulevaisuudessa rahat eivät riitäkään erityisluokkien perustamiseen?

Sanotaan, että lähikouluesitys on kustannusneutraali. Nykyaikana sanominen ei paina yhtään mitään. Muutaman vuoden päässä voi olla toinen ihminen sanomassa, silloin vanhoilla sanomisilla ei ole mitään merkitystä.


Vantaan Sanomat: Vantaa murehtii huikeaa velkaansa vaalien jälkeen

Vantaan kaupunki nostaa surutta velkaa, vaikka velkapotti on kasvamassa nykyisestä reilusta 800 miljoonasta yli 1 300 miljoonaan euroon vuoteen 2015 mennessä.

Jokaista asukasta kohden – vauvasta vaariin – velkaa on silloin lähes 6 400 euroa. Jo nykyinen asukaskohtainen velka, reilut 4 000 euroa, on suurten kaupunkien kärjessä.

Velkamäärää surraan vasta ensi vuoden kunnallisvaalien jälkeen. Maanantaina julkistetun budjettisuunnitelman mukaan velanhoito-ohjelmaa aletaan suunnitella vasta seuraavalla valtuustokaudella eli vuonna 2013.


Aivan kaameita lukuja.

Pitää ottaa huomioon, että Vantaalla on otettu ns. löysät pois aikoja sitten. Nyt jos otetaan lisää, kajotaan kunnan perustaan, opetukseen ja terveydenhoitoon.

Mitä yhden päättävän virkamiehen sana painaa tällaisessa taloudellisessa tilanteessa? Vai vielä kustannusneutraali?

Airas toteaa aivan oikein, ettei tuki tule riittämään kaikille erityisoppilaille. Kuinka tuki voi riittää heille, kun tällä hetkelläkin esim. oman kouluni tilapäisen oppilasmäärän vähentymisen takia meiltä on viety suurin osa jakotunneista pois. Jakotunnit ovat ehkäisevää tukea.

Kun erityisoppilaita aletaan sijoittaa lähikouluihin, resursseja pitää lisätä.

Kustannusneutraalilla mallilla ei ole mitään virkaa.

Jos erityisoppilaita aletaan pysyvästi tai tilapäisesti integroida ns. tavallisiin opetusryhmiin, ryhmäkoosta pitää alkaa tosissaan puhua. Ryhmäkoot on saatava pienemmiksi. Opettajille on annettava aikaa oppilailleen, jokaiselle heistä.

Peruskoulussa ei saa olla heitto- tai heitteillejättönappuloita. Erityisoppilaita ei voi integroida ns. tavallisiin luokkiin noin vain, eikä ns. tavallisia oppilaita voida jättää omilleen. Ketään ei saa uhrata.

Jos todelliseen inkluusioon siirrytään (luulen, että lähikouluperiaate mahdollisine erityisluokkineen on vain välivaihe), peruskoulun luokkakoon maksimikoko pitää olla 18 oppilasta.

On se kumma, kun ei tahdota ymmärtää tai tunnustaa, että hyvä opetus maksaa. Nykyinen osaava ja keskitetty erityisopetus on halpaa verrattuna inkluusioon. Oikeaoppinen inkluusio vaatii monia ammattitaitoisia erityisopettajia ja koulunkäyntiavustajia niihin ns. tavallisiin luokkiin.

Jos resurssia ei lisätä, voidaan puhua oppilaan heitteillejätöstä.

Vankileirien saaristo

Tämänpäiväinen koululounaani

Etikkaliemessä killuvia punajuurensuikaleita!

Kun tänään menin oppilaitteni kanssa ruokalan "hihnalle", en oikein tiennyt mitä ajatella. Väkisin tuli mieleen yksi lempikirjoistani, Aleksandr Solženitsynin "Ivan Denisovitšin päivä". Kirjassa vankileirillä Aleksandr hämmensi lusikallaan soppaa ja yritti löytää joukosta silavanpalaa. Joskus löytyi, joskus ei.

Minäkin hämmensin tänään soppaa. Hämmensin aivan turhaan, sillä kyseessä oli punajuurisoppa a'la kasvis. Karmeinta oli, että soppa oli tehty etikkapunajuurista. Soppa olin hyvin kitkerää.

Yritin motivoida kolmasluokkalaisiani syömään sopan. Moni ihmetteli, että "onpa kitkerää" tai "onpa maustettua". Johon minä totesin, että "koettakaahan nyt syödä vaan".

Ja kyllä me söimme. Minä ja oppilaani söimme ruuan sisulla, periaatteen vuoksi.

Elämme hyvin ihmeellistä aikaa. Suomessa ja suomalaisilla ei ole koskaan ollut niin paljon maallista mammonaa kuin nyt. Samaan aikaan me säästämme omien lastemme kouluruuasta!

Tuntuu hyvin pahalta, niin pahalta, että mahasta kourii.

Joka kuudes suomalainen on oikeasti köyhä. Köyhiä lapsiperheitä on paljon. Monelle lapselle koululounas on päivän ainut lämmin ateria.

Ja mitä me teemme? Tarjoamme lapsillemme vankileirien saariston soppaa.

Hörökorva Rock

Obamalla ja minulla on hödärit



Iltalehti 17.10.

Koulukiusaamisen pelko ajaa hörökorvaleikkauksiin

- Tietyissä tapauksissa hörökorvat ovat yksi esimerkki, jossa voidaan tehdä alaikäisellekin ainoastaan ulkonäkösyistä tehtävä leikkaus. Hörökorvat ovat normaalin variaatio, ja me korjaamme myös lapsilta normaalin ulkonäön variaatioita, Sairaala Siluetin plastiikkakirurgian erikoislääkäri Timo Pakkanen kertoo.

Sairaala Siluetissa on Pakkasen mukaan kuukausittain "joitakin" lapsipotilaita. Hän arvioi, että Siluetissa hörökorvaleikkauksessa käy vuosittain 10-20 alaikäistä.

Pakkanen korostaa, ettei hörökorvaleikkaus ole varsinaista esteettistä kirurgiaa. Hörökorvista halutaan eroon sosiaalisista syistä. Käytännössä hörökorvat leikkautetaan monesti koulukiusaamisen pelossa.

- Leikkaus tehdään silloin, kun se alkaa aiheuttaa sosiaalista ongelmaa, eli tyypillisesti koulun alkamisen aikoihin, Pakkanen kertoo.

Kaikenmaailman asioista tehdään uutisia. Pitäisikö Obaman ja minun mennä hörökorvaleikkaukseen? Kipikapin pojat Siluettiin!

Jotenkin Tämä "Iltalehden juttu" vaikuttaa sisäänujutetulta mainokselta BB-talomainosten tapaan. Sairaala Siluetti on kait melkoisen suuri kauneusleikkaussairaala. Hörisleikkauksissa käy vuosittain 10-20 lasta. Tilastollisesti ongelma ei näytä suurelta.

Muistan, kun minua jotkut oppilaat kansakoulun kolmannella luokalla ilkkuivat hörökorvistani. En juuri korvaani lotkauttanut. Vastasin vain samalla mitalla, "sinulla on iso nenä".

Myöhemmin huomauteltiin pituudestani (olen kaksimetrinen mies, 202 cm). Haukuttiin hongankolistajaksi. Minä vastasin silloin, että "mitä tupakantumppi". Joskus joku kysyi, että "tuuleeko siellä ylhäällä". Johon minä vastasin, että "tuulee kyllä, mutta täällä ainakin on raitis ilma".

Tuuli meinasi käydä minulle kohtalokkaaksi, koska olin lukioikäisenä hyvin laiha. "Mitä Biafran mannekiini?"

Ihmiset ovat erilaisia, omaakin erilaisuutta pitää sietää.

Jotenkin tuntuu, että vanhemmat ovat ylisuojelevia, kun lähettävät ennen koulun alkamista lapsensa korvaleikkaukseen. He lähettävät heidät leikkaukseen ennenkuin mahdollinen kiusaaminen on edes alkanut, varmuuden vuoksi.

Omasta lapsuudestani muistan kaverini Afen. Hänellä oli marttiahtisaarimaiset hörikset, vieläkin ulkonevammat kuin sankaripresidentillämme on. Vanhemmat lähettivät Afen korvaleikkaukseen. Kesän ajan Afe kuljeskeli teipit korvissaan. Hörökorva Rockissa ei ole mitään uutta.

Hörökorvat ovat persoonallisia, ja sitäpaitsi niillä kuulee paremmin. Kokeilepa hörökorvaefektiä. Tee käsistäsi hörikset korviesi taakse. Eikö kuulosi terävöidykin?

Elämme aikaa, jolloin kaikkea erilaisuutta pyritään välttämään. Keväisin Kaisaniemen kentällä Helsingissä järjestetään "Maailma kylässä" -festivaali. Olen usein käynyt siellä. Hauskinta on, että ihmiset pukeutuvat niin persoonallisesti, haluavat erottua siis, mutta joukkona he ovatkin aivan samanlaisia.

Yksilötkin hautautuvat joukkoon. Ei siinä paljon hörökorvat paina.

Hörökorvat ovat kauniita, varsinkin silloin, kun ne ovat eri paria kuten minulla.

Taidamme elää melko turhamaista aikaa, kun isot miehet (myös minä) pohtivat ulkonäkökysymyksiä. Taidan olla pinnallinen ihminen.

Monella suurmiehellä on ulkonevat korvat eli hödärit, Obama, Ahtisaari, prinssi Charles, Mikki Hiiri, Wayne Rooney, Dumbo, Gary Lineker, George Harrison ja Paul McCartney...

Hörökorvaiset ihmiset ovat sympaattisia.

(Yksi ihminen ylläolevasta listasta on tehnyt korvaleikkauksen. Arvatkaapa kuka? Nyt hulluna googlailemaan...)

Pikkulapset nykyajan tehokkuusajattelun uhrilampaita?

Gustav Klimt: "Äiti ja lapsi"

Annan isot pisteet Erja Rusaselle yhteiskuntarohkeudesta. Suomi on kummallinen yksien totuuksien maa.

HS 16.10.

Tutkija: Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa

Kasvatustieteiden tohtori, yliopistolehtori ja tietokirjailija Erja Rusanen on huolissaan lapsista. Hänen mielestään alle kolmevuotiaita lapsia ei pitäisi viedä päiväkotiin ollenkaan.

"Hämmästyn sitä, kun ihmiset sanovat laittavansa kaksivuotiaan lapsen päiväkotiin, jotta hän kehittyisi sosiaalisesti. Päinvastoin voi olla vaarana, että hän vahingoittuu."

Rusanen esittelee ajatuksiaan lastenkasvatuksesta juuri julkaistussa kirjassaan Hoiva, kiintymys ja lasten kehitys. Ne pohjaavat brittiläisen psykoanalyytikon ja psykiatrin John Bowlbyn kehittämään kiintymyssuhdeteoriaan. Sen mukaan lapsen tulisi pysyä kolmevuotiaaksi mahdollisimman lähellä sitä aikuista, johon hän on ensisijaisesti kiintynyt. Se henkilö on äiti. Toissijaisia kiintymyksenkohteita ovat isä, sukulaiset, ystävät, hoitajat.

Rusasen mukaan ero ensisijaisesta hoivaajasta voi aiheuttaa lapsessa ahdistusta ja hylkäämisen tunteita. Jos ne jatkuvat pitkään, lapsesta voi tulla sosiaalisesti kykenemätön ja ahdistunut aikuinen.

"Mitä pienempi lapsi on, sitä kokonaisvaltaisemmin hän vaatii, että hoivaaja on hänen kanssaan", Rusanen sanoo.

"Irrottautuminen tapahtuu pikkuhiljaa kasvun myötä. Ihmisen itsenäisyys syntyy suhteellisen pitkän ja voimakkaan riippuvuuden kautta."


Olen Arvo Ylpön kanssa samaa mieltä kuten John Bolwbyn: Lapsen pitäisi olla kotona äidin kanssa aina kolmevuotiaaksi asti.

On päivänselvää, että pieni lapsi kokee hylkäämisentunteita, kun hänet liian aikaisin laitetaan kodin ulkopuoliseen päivähoitoon. Iso ryhmä on aina iso ryhmä. Ryhmähoito ei voi korvata oman äidin hoivaa ja kiintymystä. Pienen lapsen pitää saada istua äitinsä tai isänsä sylissä ja kokea yksilöllistä hellyyttä ja turvaa.
 
Nyky-yhteiskunnassa on paljon irrallisuuden ja turvattomuuden tunnetta.
 
Olen ihmetellyt, miksi vanhemmille ei anneta mahdollisuutta valita. Yhteiskunnan olisi tuettava koteja kaikin keinoin, että vanhemmilla olisi mahdollisuus valita, hoitavatko he alle kolmevuotiaan lapsensa kotona.
 
Pienen lapsen päivähoito maksaa. Miksei voitaisi ajatella, että kodit saisivat halutessaan saman summan käyttöönsä pitäessään alle kolmevuotiaan lapsensa kotihoidossa?
 
Pikkulasten pakkohoito lastentarhoissa on jonkinlaista käänteistä tasa-arvoajattelua. Itse ajattelen niin, että kotiinjäävä lasta hoivaava vanhempi voi aivan hyvin olla isäkin.
 
Minulla on kaksi lapsikatrasta. Molemmat pidin kotona mahdollisimman pitkään. Ensimmäinen katras oli kotona aina esikouluun saakka. Toinen katras oli kotona, kunnes lapset täyttivät kolme vuotta. He siirtyivät sellaiseen tarhaan, johon ei edes otettu vastaan alle kolmevuotiaita lapsia. Ryhmäkoot tarhassa olivat pieniä. Hoitaja- ja esikoulunopettajasuhteet olivat pysyviä.
 
HS: Rusasen mielestä äitien pitäisi vaatia, että yhteiskunta tukisi lasten varhaisvuosien kotihoitoa paremmin taloudellisesti. Kotiäitien työn pitäisi kerryttää myös eläkettä.

Olen Rusasen kanssa samaa mieltä, mutta isienkään merkitystä ei saa unohtaa. Rusasen vaatimus, että kotiin jäävän vanhemman eläke kertyisi, on hyvin oikeutettu.

Mikäli pikkulapset hoidettaisiin kotona, syntyisi suurta säästöä. Silloin yli kolmivuotiaiden ryhmät saataisiin pienemmiksi, aikaa hoitava tai opettava aikuinen per lapsi olisi enemmän. Hoitajien ei tarvitsisi uhrata arvokasta kasvatus- ja yhdessäoloaikaa vaippojen vaihtoihin tai lasten pukemisiin.
 
Lapsen kannalta ideaali on, että lapsi olisi kolmevuotiaaksi asti kotona äidin tai isän hoivassa ja sylissä. Lapselle kerrottaisiin paljon satuja ja tarinoita. Lapsi kokisi aitoa hellyyttä ja turvaa.
 
Kun lapsi täyttää kolme vuotta, hän pääsisi pieneen leikkipainoitteiseen esikouluryhmään, jossa lapsi etenisi omassa rauhassaan omien edellytystensä tahdissa. Noin kolmevuotiaana lapsi alkaa kaivata muita samanikäisiä lapsia, lapsi alkaa pikkuhiljaa sosiaalistua.
 
Seitsemän vuotiaana lapsi siirtyy peruskouluun.
 
En esitä, että kaikkien olisi pakko pitää lapsensa kotona kolmevuotiaaksi. On äitejä ja isiä, joita työelämä kutsuu melko pian lapsen syntymän jälkeen.
 
Sitä en ymmärrä, miksi niiden vanhempien, jotka haluavat hoivata alle kolmevuotiasta lastaan kotona, on pakko lähettää yksivuotias päivähoitoon. Yksivuotias lapsi on vielä miltei vauva.
 
Vanhemmille on annettava valinnanvapaus.
 
Näyttää siltä, että tulevaisuudessa ihmiset ovat työelämässä hyvin pitkään. Luin, että Japanissa esitetään eläkeiän korottamista aina 70-vuoteen. On aivan kummallista, että vanhemmat eivät saa hoitaa pikkulastaan kotona, kun heidät revitään työelämään "miltei kehdosta hautaan".
 
Ihmisyyteen kuuluu inhimillisyys (mm. ihmisyys, ihmisystävyys, humaanius, humaanisuus, humaniteetti, lempeys, sympatia, hellyys, hyvä tahto, hyväntahtoisuus).
 
Pohjoismaiseen demokratiaan ja hyvinvointiyhteiskunnan mallin ideaan ei kuulu ddärräläinen tai japanilainen yltiötehokkuusajattelu. Yksilölle on aina annettu sijansa.

Kuka isä antaisi lapselleen kiven, kun lapsi pyytää leipää?

Sydänliiton lehti Sydän

Iltalehti 11.10.

Kouluruokailulla voi muuttaa elintapoja

Kun halutaan muuttaa kokonaisen kansan elämäntapoja, liikkeelle on lähdettävä lapsista. Tästä asiantuntijat olivat samaa mieltä tiistaina alkaneessa pohjoismaisessa ruokakonferenssissa.

- Jos lapset oppivat syömään epäterveellisesti, he syövät niin koko loppuelämänsä ja päätyvät potilaiksi sairaaloihimme, Norjan elintarviketutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Einar Risvik sanoi.

Kuulostaa kenties itsestäänselvyydeltä, mutta ei käytännössä ole sitä. Risvikin mukaan tutkimuksissa ja selvityksissä on keskitytty aikuisten ruokailutottumuksiin ja niihinkin vain rajallisesti. Terveydenhoito on hyvin pitkään ollut lähinnä sairaudenhoitoa.

Nyt Pohjoismaat kehittävät yhteistyössä ruokaperinnettä, joka parantaa ihmisten elämänlaatua ja terveyttä.

Ihmettyttää, kun ei tajuta ennaltaehkäisyn merkitystä.

On aivan sama, onko kyse oppilaiden säännöllisistä lääkärintarkastuksista, homekouluista tai kouluruokailuista. Säästöt ko. asioista ovat kuin hetken helpotus pakkassäällä, hetken lämmittää, mutta kohta paleltaa tosissaan.

Iltalehti: Kun halutaan muuttaa kokonaisen kansan elämäntapoja, liikkeelle on lähdettävä lapsista.

Kaikki tajuavat, että vanhaa koiraa ei voi enää opettaa. Tietenkin voidaan aina ajatella, että säästöä tulee, kun ihmiset kuolevat nuorempina. Eipä tarvitse eläkkeitä maksella tai senioritaloja rakennella.

Joka kuudes suomalainen on köyhä, lapsiperheitä siinä kuudesosassa on paljon. Kouluruoka voi olla joillekin oppilaille päivän ainoa kunnollinen ateria.

Kouluruokailu on tasa-arvokysymys, on palattu kouluruokailun alkulähteille.

Kun tiedetään, että kouluroka on joillekin oppilaille se päivän pääateria, kouluruoka ei voi olla mitä tahansa huolimattomasti tehtyä mättöä. Toisaalta, jos kouluruoka on huolimatonta mättöä, ruuan arvostus laskee sillä viideskuudesosalla, joka saa kohtuullisen hyvää ruokaa kotonakin. Tulee houkutus jättää kouluruoka syömättä.

Kouluterveyskysely 2011 ja Opetushallitus:

- Joka neljäs yläkoululainen tai toisen asteen opiskelija ei syö päivittäin kouluruokaa. Nirsoimpia ovat yläkouluikäiset tytöt.

- Joka kymmenes oppilas syö koulussa lounaan korkeintaan kahdesti viikossa.

- Yli puolet oppilaista jättää kouluruokailussa syömättä jonkin aterian osan. Esimerkiksi leivän syöminen on parin viime vuoden aikana vähentynyt selvästi.

Hätkähdyttäviä lukuja, menkääpä huviksenne jonkun yläkoulun tai lukion läheisyydessä olevaan pikaruokalaan kouluruokailun aikana tai koulupäivän jälkeen. Voitte hämmästyä, monet mäkkärit tai heset ovat silloin pullollaan koululaisia. Käsittääkseni säännöllinen ruokailu mäkkäreissä ja heseissä ei edistä kansanterveyttä.

Iltalehti: Suomessa kouluruoan laatu ei ole tarpeeksi hyvä, arvioi kouluruoasta selvitystä tehnyt Harriet Strandvik.

- Eikä se parane, jos ruoka tehdään valtavissa teollisuuskeittiöissä, hän sanoi.

Kouluruuan taso on pudonnut valtaisasti parissa vuosikymmenessä. Ruokaa saadaan vähemmän ja sen laatu on heikentynyt selvästi. Moni opettaja ei viitsi enää koskeakaan kouluruokaan, vaan tekevät omia eväitä.

Kun aloitin opettamisen vuonna 1980 oppilaat saivat pitkinä koulu- tai kerhopäivinä jopa välipalaa! Kun pidin kuviskerhoa Hiekkaharjun kuvataideluokassa, ensimmäinen tehtäväni oli hakea kerholaisille välipalat kuvisluokkaan.

Usein koululounaan päätteeksi sai maittavan jälkiruuankin, hedelmän, marjarahkan tai -kiisselin.

(Kolmasluokkalainen tyttäreni totesi juuri: "Sain mäkin viime vuonna jätskin ja toissavuonna rusina-askin".).

Kun Suomessa suunnitellaan suurkeittiöitä, Ruotsissa tehdään jo paluuta pieniin koulukeittiöihin, joissa taitava ja lämminhenkinen emäntä on keittiön sydän.

MTV: Kouluruokailun hinta vaihtelee huomattavasti eri puolilla Suomea. Halvimmillaan peruskoulun lounas maksaa alle puolitoista euroa, kalleimmillaan yli kahdeksan euroa.

Kouluruokailun hinta vaihtelee huomattavasti eri puolilla Suomea. Halvimmillaan peruskoulun lounas maksaa alle puolitoista euroa, kalleimmillaan yli kahdeksan euroa.

Suurin osa Suomen kunnista valmistaa kouluaterian parin euron hinnalla.

Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon rahaa tai omaisuuksia kuin nyt, ja kouluruuasta säästetään! Säästämme lastemme tulevaisuudesta.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, mihin kansankunnan yhteistä varallisuutta halutaan sijoittaa. On päivänselvää, ettei puolellatoista tai parilla eurolla loihdita hienoja courmet-aterioita. En väitä, että courmet-tasoon pitäisi pyrkiäkään. Kyllä oppilaille ja opettajille kelpaa terveellinen päivittäinen suomalainen peruslounas.

Vantaa on sellainen tavallinen parin euron koululounaskunta. Tiedän, mistä kirjoitan. Syön joka päivä koululounaan tarjotaan sitten vaikka pieniä kiviä. Syön lounaan periaatteellisista syistä. Minä en tule koskaan tekemään voileipiä evääksi, mieluummin vaikka näivetyn hengiltä.

Tänään oli hyvää ja terveellistä lihakeittoa, jota söin mielihalulla. Hyvää ruokaa pitäisi olla joka päivä.

Taannoisen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kouluateria on yksi tasa-arvon kulmakivistä.

Ne kaksi muuta ovat kaikille yhteinen peruskoulu ja julkinen terveydenhoito. Uskon amerikkalaisten päätelmään kuin vuoreen.

Suomi elää nyt kuin hölmöläiset konsanaan paitsi tyhmemmin. Hölmöläiset leikkasivat palan mattoa etupäästä ja ompelivat palan loppupäähän. Mekin leikkaamme palan maton etupäästä. Ompelemme sen kiinni loppupäähän, mutta jostain pitää taikoa toinenkin mokoma sinne maton loppupäähän.

Me emme muka tajua mitään ennaltaehkäisystä.

Edu.fi: Kouluruokailun ravitsemuksellinen ja sosiaalinen merkitys

Homekouluilla vempuloidaan

Opinahjo tämäkin

Kaikkea ei kannata edes korjata, vaan kouluja vedetään maan tasalle. Näin on käynyt Vantaallakin, perinteikästä Martinlaakson Laajavuoren koulua ei korjata. Lue tämäkin, Itä-Uusimaa: Tältä näyttää purettu homekoulu! - katso kuvat - Ei voi muuta sanoa kuin kauheita ovat kuvat!

YLE 11.10.

Valtio nipistää roimasti homekoulujen korjauksesta

Koko maassa uusiin koulurakentamishankkeisiin varataan ensi vuonna viisi miljoonaa euroa. Hallituksen budjettiesityksen summa riittää vain muutaman home- tai kosteusvauriosta kärsivän koulun remontointiin. Ongelmia aiheutunee ainakin pienille kunnille.

Tänä vuonna valtio on avustanut koulujen peruskorjaushankkeita sekä kosteus- ja homevaurioremontteja 36 miljoonalla eurolla. Summa on laskenut vuosien ajan, eikä valtionosuutta ole riittänyt kuin joka neljänteen hakemukseen.

Valtiovarainministeriöstä arvioidaan, että jo aloitetut kouluremontit saadaan viimeisteltyä niille kiinnitetyn määrärahan turvin, mutta uusia hankkeita varten viisi miljoonaa on vähän. Kunnostusta vaativien rakennusten määrä ei kuitenkaan ole laskussa.

Suuret kaupungit pystyvät kustantamaan kouluremontteja omasta budjetistaan, mutta pienet kunnat ovat homekoulujensa kanssa pulassa valtionosuuksien kutistuessa. Pelkona on, että kunnat joutuvat turvautumaan remonteissa osamaksujärjestelyyn tai kalliiseen yksityiseen rahaan.

Viisi miljoonaa euroa homekoulujen korjaamiseen on naurettava summa!

En millään ymmärrä, miksi pelataan uhkapeliä lasten ja opettajien terveydellä. On aivan järjetöntä, että tähänkin mennessä vain joka neljäs hanke on saanut valtionosuutta koulujen korjaamiseen. Viidellä miljoonalla eurolla ei pitkälle pötkitä.

On selvää, että pienet kunnat joutuvat pulaan. Isot kunnat pistävät korjaushankkeet jonoon.

Toinen asia on korjausten kelvottomuus. Moni koulu on joutunut homeongelmiin vasta peruskorjauksen jälkeen.

Myös ilmastointilaitteita ja -kanavia pitää putsata säännöllisin väliajoin. Jos näin ei tehdä, niin ilmastointilaitteet levittävät ilman epäpuhtaudet ympäri isoa koulurakennusta. Putsaaminen on kallista touhua. Esim. omassa koulussani, joka on yli 30-vuotta vanha, ensimmäinen putsaus tehtiin vasta parisen vuotta sitten.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Homekoulut uhkaavat lastemme terveyttä

Ilmanvaihto on todettu puutteelliseksi jopa neljässä viidestä koulurakennuksesta, ja rehtoreille suunnatun kyselyn perusteella 40 prosentissa kouluista on homevaurioista johtuvaa kiireellistä korjaustarvetta.

Ihmetellä täytyy suomalaisen koulurakentamisen tasoa.

Lapset käyvät koulua yleensä samassa koulurakennuksessa korkeintaan kuusi vuotta. Opettajat voivat tehdä töitä samassa koulussa 30-vuotta. Jos hometta on, opettajat oirehtivat varmasti.

Opettajien oirehtiminen ei ole niin tärkeää, vaikka monet kunnat toitottavat, että kunnan tärkein voimavara on kunnan henkilöstö.

Miksi ei ymmärretä ennaltaehkäisyn tärkeyttä?

Al salamu alaikum!

Vanha Koraani

Hyvä uutinen Hesarin paperiversiosta, ei voi muuta sanoa kuin vihdoinkin:

HS 6.10.

Islaminuskoiset saivat oman uskonnonkirjansa

Suaad Onniselkä opettaa islaminuskontoa Vesalan ala-asteella Helsingissä. Hän on uunituoreen oppikirjan "Salam -islamin polku" yksi tekijöistä.

Aiemmin islamin opetukseen ei ole ollut varsinaista omaa oppikirjaa, vaan yhtä ja samaa käsikirjamaista opasta on käytetty kaikilla luokka-asteilla, hän kertoo.

"Se on ollut eräänlainen kompromissi, kun muitakaan kirjoja ei ole ollut."

"Tarinat sijoittuvat Suomeen, sillä se on lähellä oppilaiden elämää. Asema vähemmistöuskontona näkyy siinä, että tarinoissa opetetaan myös, miten voidaan elää rinnakkain, vaikka uskonto ja tavat ovat erilaisia", Onniselkä kertoo.

Myös islamin eri suuntaukset on otettu kirjassa huomioon.


Muutama vuosi sitten olin kaverini kanssa jalkapallomatkalla Lontoossa. Hänen tyttärensä opiskeli Lontoossa silloin, hän asui Chelseassa, Lontoon eliitin kaupunginosassa. Asunto oli aivan pikkuruinen, hyvä, että edes sänky mahtui sinne, vuokra oli aivan hirmuinen.

Tyttären asunnon ikkunasta suoraan alas näkyi yksi maailman vartioiduimmista koraanikouluista. Koulun katolla oli piikkilankaesteitä ja ympäristössä oli monia valvontakameroita. Koulua pidettiin radikaalin ääri-islamin pesänä.

Meillä uskonnonopetus annetaan peruskoulussa, mikä on hyvä.

Moni haluaa, että meilläkin uskonnonopetus siirrettäisiin uskonnollisten yhteisöjen harteille. Uusi oppiaine olisi uskontoetiikka tms. Monet rehtorit ovat uskontoetiikkaan siirtymisen kannalla, koska silloin lukujärjestysten tekeminen olisi helpompaa.

Peruskoulussa annettava uskonnonopetus on säädelty opetussuunnitelmin. Uskonnonopetus ei saa olla uskonnonharjoitusta.

Monissa maissa, joissa uskontoa ei opeteta koulussa, esiintyy erilaisia ääriradikaaleja tai -vanhoillisia ilmentymiä, vrt. Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Kun uskonnonopetus ei ole koulussa, kukaan ei valvo, voidaan opettaa mitä vain.

Vaikka en ole saanut uutta islaminuskonnonkirjaa käsiini, Hesarin uutisen mukaan kyse on normaalista, kiihkottomasta oppikirjasta. Ihmetellä täytyy, miksi oppikirjasarja on valmistumassa vasta nyt.

Otan esille koulutabun, josta ei julkisuudessa ole juuri puhuttu: peruskouluissamme on pidetty koraanikouluja.

Kun islaminuskoisia ihmisiä alkoi muuttaa Suomeen, meillä ei tietenkään ollut päteviä islaminuskonnon opettajia. Kuka tahansa kadulta revitty islaminuskoinen kelpasi, opettajien vaihtuvuus oli suurta.

Naapurikunnassa opettava kaverini kertoi minulle, että hänen oppilaansa käsivarsissa oli tummia juomuja. Kun oppilaalta kysyttiin, mistä juomut ovat peräisin, hän peitti nopeasti käsivartensa eikä sanonut mitään. Kun asiaa alettiin tarkemmin tutkia, selvisi, että koulun islaminuskonnon opettaja oli hutkinut häntä vitsalla käsivarsiin, kun oppilas ei ollut oppinut tiettyjä säkeitä. Suomalaiskansalliseen tapaan asia vaiettiin, islamin opettaja sai kumminkin potkut.

Kun kuulin asiasta, aloin kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos minä opettajana uskonnon tunnilla olisin toiminut samoin, hutkinut oppimatonta oppilasta vitsalla käsivarsiin. Asiaa ei varmasti olisi vaiettu.

Onneksi meillä on nyt Suaad Onniselän kaltaisia päteviä islamin opettajia.

Yhtenä syksynä, kun kouluumme ei vielä oltu saatu islaminuskonnon opettajaa, rehtori kysyi minulta, voisinko minä opettaa islaminuskontoa. Sitä en tiedä, oliko hän tosissaan. Periaatteessa minua kiinnosti asia kovasti, koska sillä hetkellä minulla oli luokassani muutama muslimioppilas. Islaminuskonnon opettajana olisin joutunut perehtymään heidän uskontoonsa, mikä olisi ollut hienoa. Kun kuulin, ettei ollut mitään oppikirjaa, kieltäydyin tehtävästä.

"Salam - islamin polku" opettaa suvaitsevaisuuteen, mikä on äärimmäisen tärkeää.

Maahan muuttaneet islaminuskoiset eivät ole muuttaneet Suomeen demokratioista. Suomi on pohjoismainen demokratia, jonka luonteeseen kuuluu suvaitsevaisuus ja toisten ihmisten ja heidän ajatustensa kunnioittaminen.

Islaminuskonnon oppikirjan tarinat sijoittuvat Suomeen, lähelle oppilaiden elämää. Opetetaan, miten voidaan elää rinnakkain, vaikka uskonto ja tavat ovat erilaisia. Jopa islamin eri suuntaukset on otettu kirjassa huomioon. Ihmisistä opetaan suvaitsevia.

Olisi kiva tietää, onko muualla maailmassa islaminuskonnon oppikirjoja ollenkaan. En ole missään nähnyt muita kuin koraanikouluja, joissa se ainoa oppikirja on koraani.

Kerroin edellisessä blogikirjoituksessani lauantaisesta VESO-koulutuksesta Hämeenkylän koululla. Iltapäivällä nuori alta 30-vuotias somalialainen nainen piti rohkeasti luentoa täydelle salille vantaalaisia opettajia. Moinen tehtävä olisi kauhistuttava kelle tahansa, opettajat eivät välttämättä ole kovin vastaanottavaisia pakollisissa ja palkattomissa lauantaivesoissa.

Vaikutti, että nuori somalialainen nainen olisi sopeutunut hienosti suomalaiseen yhteiskuntaan unohtamatta omia lähtökohtiaan ja kulttuuriaan. Nainen oli kouluttautunut pitkälle ja puhui hyvää Suomea. Vaikka en tiedä nuoresta luennoitsijasta mitään, aloin kuvitella, että meillä on sittenkin toivoa, hänen kaltaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän niin meissä kotisuomalaisissa kuin maahanmuuttajissakin.

Inkluusiokoulutusta

Hämeenkylän koulun logo

Lauantaina olin Hämeenkylän koululla, joka on oman kouluni oppilaiden tuleva yläkoulu. Koululla oli kunnan järjestämä VESO-koulutus (virkaehtosopimuksen mukainen koulutus). Paikalla oli kolmasosa vantaalaisista opettajista, lähinnä istuin ja kuuntelin.

Kasvatustieteen tohtori Marjatta Mikola (ks. myös Pedagogista rajankäyntiä koulussa, inkluusioreitit ja yhdessä oppimisen edellytykset) keskittyi omassa osassaan inkluusioon. On hyvin mielenkiintoista huomata, kun Vantaalla lähikouluperiaatesuunnitelma on vasta lausuntokierroksella (viimeiset lausunnot lähetettiin perjantaina), vaikuttaa siltä, että suunnitelman toteutuminen olisi ikäänkuin pläkkivarmaa.

Koulut lähettivät omat lausuntonsa, piti vastata lyhyesti tiettyihin ennalta määrättyihin kysymyksiin. VOAY (Vantaan opettajien ammattiyhdistys) teki myös oman lausuntonsa.

Suuri yleinen huolenaihe on resurssien riittämättömyys. Esitys on kustannusneutraali eli lisäärahaa ei tule. Opettajien työnkuvan rajattomuus huolestuttaa. Koulun arki on jo nyt hajanaista ja kiireistä, vrt. Mikola. Jaksavatko opettajat?

Mikolan luento antoi paljon ajateltavaa. Kirjasin ylös luennon ydinasiat sitä mukaa mitä kerkisin.

Mikola aloitti pohtimalla, mitä on opettajan perustyö.

Enkeliporsas : Perinteisesti ajatellaan, että perustyö on sitä ehtaa opettamista ja kasvattamista. Työn ulkokehä on laajentunut pikkuhiljaa hämmästyttävällä tavalla, näyttää siltä, että rajaa ei ole. Kun asiaa ihmetellään, vedotaan lähes aina YT-aikaan (peruskoulun opettajien yhteissuunnittelutyöaika), mikä laajenee kuin ilmapallo (ihmeellinen on sellainen ilmapallo, joka ei koskaan poksahda, paisuu vaan). Kun kysytään, kuka korvaa inkluusion mukana tuoman lisääntyneen suunnittelu- ja yhteistyöajan, vastataan, että "opettajan työhön on aina kuulunut suunnittelu".

Mikola jatkoi kysymällä, millaista on kouluyhteisön yhteistoiminta. Onko se yhteistyötä vai yhteistä työtä?

Mikola on miettinyt, mitkä asiat ehkäisevät yhteistyötä. Ajanpuute aiheuttaa ongelmia, "Kiirekulttuuri koulussa ei synnytä hyvää oppimista". Kouluyhteisön eri ammatiryhmät eivät oikeastaan tiedä toistensa työstä juuri mitään. Kouluissa vallitsee yksilökeskeinen työkultuuri. Omistajuus oppilaaseen koetaan vahvana ("mun oppilas"). Puhutaan pedagogisesta yksinäisyydestä.

Mikäli inkluusioon siirrytään, vaatii se opettajalta ammatillista kasvua, opettajasta tulee oppija. On suorastaan pakko siirtyä inkluusioon, koska vanhat työvälineet eivät enää auta. Maailmaa muuttuu koko ajan. Eri opettajasukupolvien "hiljainen tieto" pitäisi laittaa jakoon. Mikola käytti hauskaa esimerkkiä, digisiirtolaiset ja diginatiivit, opetamme lapsia ja nuoria, jotka ovat syntyneet suurinpirtein digikehtoon. Heitä opettaa digisiirtolaisopettajasukupolvet.

Mikkola selitti meille, mitä inkluusio tarkoittaa: kaikkien oppiminen - kaikkien osallistuminen. Kaikille taataan hyvä oppiminen.

Enkeliporsas: On kysyttävä oppivatko nyt erityisoppilaat erityisluokissaan sitten huonosti? Oppivatko he inklusiivisessa lähikoulussa paremmin? Ruotsissa inkluusio on viety pidemmälle kuin Suomessa, mutta tulokset eivät ole olleet mitenkään mairittelevia. PISA-tutkimuksissa Ruotsi ei ole pärjännyt lainkaan, oppimisen suhteen ruotsalainen koululaitos on tuottanut melkoista rupusakkia. Ruotsissa on alettu kouluttaa erityisopettajia uudelleen, koska erityispedagogiikan konsulteista ei ollut apua.

Eikö inkluusiossa ajanpuute tule riivamaan entistä enemmän? On aivan varmaa, että yhteissuunnittelu vaatii aikaa. Tuleeko integroidun erityisoppilaan koulupäivä entistä risaisemmaksi, kun häntä hyppyytetään paikasta toiseen maikalta toiselle?

Enkeliporsas: Luoja meitä varjele pedagogiikan konsulteista! Ruotsissa taitaa vallita opettajuuden alennustila.

Mikola sanoi, että inkluusio lisää tunnetta yhteisöön.

Enkeliporsas: Nyt monet erityisoppilaat opiskelevat erityisluokissa, heillä on vahvat tunnesiteet opettajaansa ja luokkatovereihinsa. Oikeutetusti voidaan kysyä, miltä tuntuu pikkuoppilaalta, kun hänet irrotetaan omasta pikkuryhmästään vaikka suurempaan liikuntaryhmään? Mitä tapahtuu erityisoppilaan itsetunnolle, kun hän huomaakin, ettei pärjää isossa ryhmässä?

Mikola sanoo, että inkluusiossa hahmotetaan paremmin kokonaisuuksia.

Enkeliporsas: En ole lainkaan varma siitä. Mikä takaa, ettei integroitava oppilas mene sekaisin kaikesta?

Mikola puhuu elinikäisestä inkluusiosta.

Enkeliporsas: En usko elinikäiseen inkluusion ollenkaan. Kaikki eivät opi. Esim. ihmisten historiallinen unohtaminen on ollut nopeaa ja ihmeellistä, ei ole kuin pari vuosikymmentä siitä, kun Eurooppaan syntyi keskitysleirejä uudestaan. Itseasiassa nykyoppiminen yleissivistävän koulutuksen jälkeen on vienyt todellisen nippelitiedon hallintaan, yhteiskunnassa palkitaan kapean tiedon osaajia.

Jo edellinen mantra, elinikäinen oppiminen, oli yltiöpositiivinen. Jotkut ihmiset pystyvät elinikäiseen oppimiseen, suurin osa ei.

"Kaikkien oppiminen - kaikkien osallistuminen" - kuka sellaiseen uskoo? Yhteiskunnallinen kehitys vie koko ajan toiseen suuntaan, yksilöllisyyteen ja eristäytymiseen. Kaikki ihmiset eivät suinkaan osallistu, he pikemminkin vetäytyvät. Luin tänään, että ihmiset kammoavat poliittisiin puolueisiin liittymistä.

Mikola totesi, että "inkluusio ei ole säästökohde missään nimessä".

Enkeliporsas: Olen täysin samaa mieltä. Tiedot kunnista, joissa on lähetty jonkinsortin inklusioon, kertovat aivan toista. YLE:n uutisissa viime viikolla hätääntyneet yläkoulun opettajat sanoivat, että "kyse on laillisesta heitteillejätöstä, oppilas voidaan vain heittää luokkaan ja se siitä".

Kunnan kulloinenkin taloustilanne määrää, millaista opetusta annetaan. Nyt voidaan aivan hyvin sanoa, että lähikouluperiaate on kustannusneutraali, mutta entä kymmenen vuoden päästä?

Mikola esitti hauskoja kysymyksiä:

- Miten opetusjärjestelyt luodaan oppilasta tukevaksi? Miten taatan turvallisuus? Nyt vastuu on luokan- tai aineenopettajalla, inkluusiossa voi olla monta muutakin opettajaa.

- Mitä hyötyä saadaan, kun oppilaan kontaktien määrä kasvaa? Hän vastasi, ettei malleja vielä ole.

- Miten rakennetaan kouluyhteisö, joka takaa turvallisuuden?

- Miten resurssit jaetaan koulussa? Entä kunnan resurssit, minkälaisista oppilaista on kyse, mihin resurssit käytetään? Ideaalina on kotiluokka, mikä vaatii pientä luokkakokoa.

- Mistä yhtenäisyys tulee? Hän vastasi, tutut kaverit, koulumatka, ympäristö jne.

Mikola puhui joustavasta pienryhmästä. Hän sanoi, että paikka ei ole oleellista, vaan tarjottu tuki. Luottamuksen on oltava yhteisössä.

Hän totesi, että opettajienhuoneet jakautuvat kehittäjiin ja vastaanottajiin. Osa opettajista on "formaalisia", he noudattavat lakia. Yhteistyö koetaan helposti "aikarosvoksi".

Mikolan luennon jälkeen opettajat keskustelivat muutamista ennalta annetuista aiheista. Oma pöytäni keskusteli ikiongelmasta, ajasta.

Todettiin, että aika on yhteistyön perusta. Jotta "saadaan aikaa", jotain pitää jättää tekemättä. Mitä jätetään tekemättä?

Pikkuhiljaa minulle on alkanut valjeta, mitä vaaditaan tai tapahtuu, jos siirrytään inklusiiviseen lähikouluperiaatteeseen.

- Inkluusio vaatii pieniä ja turvallisia kotiluokkia. Olen aikaisemmin kirjoittanut, että optimikoko olisi jossain 20 oppilaassa. Mikäli inkluusio toteutuisi puhtaimmillaan, maksimiluokkakoko pyöriikin jossain 18 oppilaassa.

- Inkluusio vaatii joka tasolla aikaa. Aika maksaa, harva ihminen tekee työtään ilmaiseksi.

- Inkluusio vaatii opettajilta aivan toisenlaista yhteistyön ajattelua ja toimintaa. Olemmeko me valmiita sellaiseen? Luokanopettajat ovat hyvin kasvatusorientoituneita, ja aineenopettajat ovat hyvin oppiaineorientoituneita. Tullaanko meiltä tulevaisuudessa vaatimaan jonkinlaista "lääkäriasennetta"? Joka tapauksessa suurin osa meistä opettajista on jonkinsortin individualesteja, onko meistä syvälliseen yhteistyöhön?

- Mitä tapahtuu ns. tavalliselle oppilaalle? Jos lisätukea luokkaan ei tule, voidaan olettaa, että yleinen opetuksen taso laskee.

- Jotta inkluusiivinen lähikouluperiaate tehdään taiten, resursseja on lisättävä huomattavasti. Kustannusneutraalius ei tietenkään riitä.

- Jaksavatko opettajat? Opettajille on siirretty vaivihkaa yhä uusia tehtäviä, missä raja tulee vastaan?

Viime perjantaina oli kunnan alakoulujen jalkapallofinaaliturnaus. Tauolla juttelin kokeneen opettajan ja urheilumiehen kanssa, hän on lähdössä kahden viikon päästä eläkkeelle. Hän totesi ykskantaan, ettei jää kaipaamaan nykykoulun kiirettä. Hän sanoi, että on aivan outoa, kun nuoretkin opettajat ovat aivan väsyneitä jo kahden ensimmäisen koulukuukauden jälkeen.

Miksi kouluun on luotu ankara kiireen kulttuuri? Miten kiire heijastuu oppilaisiin?