torstai 26. maaliskuuta 2015

Miesopettajan kosketus

25.3. Yle


Pelko lapsiin sekaantujaksi leimautumisesta vaikeuttaa miesten suhtautumista nuoriin tyttöihin ja lapsiin. Asenneilmapiiri on kiristynyt niin, että esimerkiksi isoisät pohtivat vertaisryhmässä, miten lapsenlapsia on soveliasta sylitellä.

Miesopettajat pulassa –mikä on sopivaa ja mikä ei?

Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen tunnistaa ilmiön.

– Enenevässä määrin kuulee esimerkiksi miesopettajien vaikeuksista toimia tyttöoppilaiden kansa. Kysymys siitä, mikä on asiatonta ja mikä sopivaa, leijuu koko ajan yllä. Opettajat pohtivat esimerkiksi, miten voi koskettaa ja miten leikkiä, ettei tule vääriä tulkintoja.

Paalasen mukaan kyse on asenneilmapiirin muutoksesta, joka on tapahtunut viimeisimmän vuosikymmenen aikana.

– Se välttely ja itsekriittisyys on olemassa. Se johtuu erityisesti siitä, että pelkkä vihjaus asiattomasta puheesta, kosketuksesta tai lähestymisestä, erityisesti tyttöä kohtaan, riittää tuhoamaan miehen uran tai vaikeuttamaan elämää valtavasti, Paalanen toteaa.


Yle tarttui tärkeään aiheeseen, joka nousi esiin Ylen nettikeskustelussa. Kannattaa lukea Ylen juttu kokonaisuudessaan.

Miehet pelkäävät olla tekemisissä nuorten tyttöjen kanssa, ettei tilanne tule ymmärretyksi väärin. (Yle)

Sairas maailma.

Jokaisella tytöllä on isä tai vaari. Koulussa ainakin toistaiseksi löytyy miesmaikkojakin. Pohdin asiaa miesopettajien kannalta.

Ensimmäisen kerran törmäsin ongelmaan Heinolan kurssikeskuksessa joskus 1980-luvun lopulla. Heinolassa järjestettiin suosittuja viikon kestäviä opettajien täydennyskursseja.

Kun saavuin huoneeseeni, toisen sängyn reunalla istui mies, joka nojasi käsiinsä. Hän oli matematiikan opettaja jostain pohjoisesta. Hän kertoi minulle tarinansa, joka oli osin täysin julkinen. Olin lukenut tapahtumasta Hesarista.

Matematiikan opettaja oli oppitunnilla kannustavasti taputtanut yläkouluikäistä tyttöä olkapäille, kyllä se siitä. Tyttö oli kertonut kotona äidilleen, että opettaja oli kosketellut rintoja.

Tietenkin tapahtuma meni ensin lehteen ennen kuin asia saatiin kunnolla selvitetyksi. Kosketushetkellä koko muu luokka oli läsnä, totuus oli helppo selvittää. Tyttö ja äiti pyysivät anteeksi, ja lehteen tuli pieni oikaisukirjoitus.

Mutta epäilys jäi itämään, entä jos tuo maikka sittekin kosketteli oppilaan rintoja? 

Matikanmaikka joutui muuttamaan pois paikkakunnalta, mutta epäilys seurasi häntä sinnekin, vaikka hän oli täysin syytön. 

Minä keskustelin Heinolassa murtuneen miehen kanssa. Olin hänen puolestaan hyvin surullinen, en tule koskaan unohtamaan keskusteluamme.

Olen melko etäinen opettajaluonne. En juuri koskettele oppilaitani, en siksi, että pelkäisin jotain pedofiilinleimaa, vaan luonteeseeni ei kuulu turha koskettelu. Välitunneilla en halua, että oppilas tarttuu käteeni, kun valvon välituntipihaa. Sanon vain, että minun pitää suorittaa virkatehtävääni. 

Joskus opettaja joutuu lohduttamaan oppilasta. Voin taputtaa tyttöä olkapäähän tai päälaelle, kyllä se siitä. Lapsi tajuaa kyllä, että opettaja lohduttaa.

Opettajanurani aikana on tapahtunut monia tapaturmia, jolloin olen takuulla joutunut koskettelemaan oppilasta auttaakseni häntä. Teknisellä käsityötunnilla olen kymmeniä ja kymmeniä kertoja laittanut laastaria sormeen, ottanut oppilaan kädestä kiinni, puhaltanut sormeen ja lohduttanut.

Kaksi kertaa olen pelastanut oppilaan hengen, kukaan ei tullut kiittelemään minua.

On aivan hirveää, mikäli isät pelkäävät pedofiilileiman takia esim. liikkua kaksistaan kaupungilla teini-ikäisen tyttärensä kanssa. Kyllä oman tyttären kanssa pitää saada kulkea käsi kädessä aivan rauhassa ilman minkäänlaisia leimoja.

Minulla on viisi lasta, joista kolme on tyttöjä. 

On se kummallista, että naisille sallitaan enemmän, kosketteluakin. Naismaikka voi vaikka halailla poikaoppilastaan, tuosta vaan. Jos miesmaikka halailisi tyttöoppilasta, edessä olisi varma raastupakeikka.

1 kommentti:

  1. Jos viimeistä kappaletta ei olisi ollut, olisin sanonut, että hyvä kirjoitus aiheesta.

    Näin kulttuurin yliseksualisoituminen näkyy arjessa. Ja moraalipaniikit, joita hysteeriset vanhemmat lietsovat yhdessä median kanssa.

    VastaaPoista